Jääkiekko: El Panteran syyskausi alkoi tappiolla

Salon harrastekiekon syyskausi aloitettiin heti El Panteran ottelulla, jossa vastaan asettui isokokoinen ja aina vaarallinen Drivers.

El Pantera – Drivers 2-5 (0-1, 2-4)

Ennen kautta oli epäselvää, että saako pantterit jalkeilla kahta iskukykyistä joukkuetta.  Monien sattumien summa ja muutamien neuvotteluiden jälkeen kahden joukkueen lähettäminen sarjaan oli kuin olikin mahdollista. Ns. ykkösjoukkueeseen oli jopa tunkua hyvistä pelimiehistä. Viime kauden komeetta nuori Mikko Linkka odotutti päätöstään ihan viime hetkille, mutta onneksi päätti osallistua sarjaan. Uusvanha, viime kaudella ns. kakkosjoukkueessa pelannut Pedro, päätti myös lähteä ”isompiin ympyröihin” ja teki paluun ykköseen. Uusia pelaajia El Pantera sai myös sarjasta luopuneesta Microsportista. Joukkueen huippupelaajat Mikko Laaksonen, Ramo, Markus Metsänoja ja ikinuori Jouni Mäki liittyivät pitkillä 8+2 sopimuksilla pantterihin.

Itse peliin El Pantera sai hyvän määrän pelaajia. Mukana maalissa Jari Leino, pakkeina Jlehtola, Msalmela, Pedro ja Ramo. Hyökkäyksessä pelasivat Pexi, Arttu, Juho Laajajärvi, Esko, Mikko Linkka Ja Mikko Laaksonen.

Syyskauden avaukseen vastaan asettui siis Drivers. Alussa jo huomasi, että monet pantteripelaajat vasta ottivat ensi liukujaan kaukalossa kesän jälkeen, kun taas Drivers pelaajat olivat jo saaneet muutaman kerran jääharjoituksia alleen. Ottelun ensimmäinen erä taisteltiin suhteellisen tasaisissa merkeissä, tosin Drivers loi vaarallisemmat maalipaikat. Erän lopussa hyvästä El Panteran puolustuksesta huolimatta pääsi Drivers iskemään 1-0 johtomaalinsa.

Toisessa erässä El Panteralle tarjottiin monia tasoitusmahdollisuuksia, kun Drivers alkoi hölmöillä urakalla jäähyjen merkeissä. Kolmen Drivers-jäähyn aikana El Pantera ei saanut tuttuun tapaansa ylivoimaansa pyörimään.  Kaikkein hirvittävintä oli se, että Drivers teki kolme alivoimaalia jäähyjen aikaan ja tappoi pelin lopullisesti. El Pantera sai sentään kuparisen rikki Pexin ja Mikko Linkan osumilla.

Peli oli vielä totuttuun tapaan kauden alussa hapuilevaa. Kunhan El Panteran pelaajat saavat muutaman jäävuoron alleen, niin peleissä voi tapahtua mitä vaan. Sarja tulee varmasti olemaan tasainen ja pelejä pelataan ristiin. Nyt vaan odotellaan seuraava peliä ja sinne lähdetään kovalla asenteella mukaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *