Maastopyöräily: Kauden avaus olympiavoittajan peesissä

El Panteran MTB-tiimi otti tähän kauteen hieman perinteistä poikkeavan startin. Märynummen endurokisan sijaan kausi avattiinkin etelän lämmössä Italian Garda-järven rannalla. Etelän leirin ohjelmassa oli mäkien kihnuttamista ja loppuhuipennuksena kisa, johon kirittäjäksi oli saapunut eräs hieman menestyneempi kuski.
 

Leirin tukikohdaksi oli valittu Garda-järven pohjoisrannalla sijaitseva Riva del Garda, joka ilmastonsa ja maastonmuotojensa puolesta soveltuu loistavasti niin maantie- kuin maastopyöräilyn harrastamiseenkin. Reittejä löytyy joka lähtöön lastenlenkeistä lähes hengenvaarallisiin ja tarvittavat palvelut löytyvät läheltä.

 

Leirin aloitus ei mennyt aivan nappiin säiden puolesta. Ensimmäisenä iltana ja koko seuraavan päivän tuli vettä taivaan täydeltä, ja homma meni neppailuksi neljän seinän sisällä. Säiden herra ei jatkossakaan oikein suosinut, vaan vettä tuli joka toinen päivä enemmän  tai vähemmän. Loppujen lopuksi pääsimme ajamaan vain 2 kunnon lenkkiä kisan lisäksi. Mutta ei noista lenkeistä sen enempää, paitsi että toisen lenkin oppaana toimineella Paololla oli mielestämme hiukan erikoinen käsitys ajettavista, ”a little bit steep” –kohdista..

 

Sitten kisaraportteihin:

 

Niilo:

 

Kisa-aamuna ei oikein aamiainen uponnut mutta jotain oli pakko silti syödä. Tankkaus oli siis mitä ilmeisimmin onnistunut. Lähtölaukaus oli heti klo 8.00 jälkeen. Lähtöpaikkani ei ollut aivan kuumimmassa kärjessä, joten omaa lähtökarsinaa sai hetken hakea. Kisan konsepti oli siinä mielessä mukava, että matkan pituuden sai valita päivän kunnon mukaan reitin päällä. Itse olin jo päättänyt etukäteen ajaa toiseksi pisimmän lenkin eli Ronda Granden. Pituutta Grandella oli 76km ja nousumetrejä yhteensä reilu 2800. Tavoittelin vain maaliinpääsyä ilman sen kummempaa aikatavoitetta, olisihan tämä ensimmäinen kerta kun yhdellä lenkillä kipuaisin noin paljon.

 

Paukusta paahdettiin taas asfalttia pitkin ensimmäiseen nousuun asti, jossa meno hyytyi pahasti. Ajamaan ei päässyt, joten talutushommiksi meni. Monia saksalaisia tämä ei tuntunut haittaavan vaan Achtung! Links! –huudot kaikuivat kiviseinistä. Ilmeisesti oli voittokamppailu käynnissä. Muutaman minuutin kävelyn jälkeen päästiin taas ajamaan, ylämäkeen tietysti. Pyörittelin rauhassa mutka ja suora kerrallaan ja hivuttauduin pikkuhiljaa mäen päälle. Ylhäällä vetäisin yhden geelin kiduksiin ennen ensimmäistä metsäosuutta. Lyhyen tasaisen osuuden jälkeen päästiin pitkästä aikaa alamäkeen, ja mitä herkkua se olikaan. Fiilis oli vähän kuin olisi mutavyöryn päällä ajanut. Ajamista ei helpottanut edellä taluttaneet kilpakumppanit.

 

Alamäen mutakuorrutuksen jälkeen tuli ensimmäinen huoltopiste. Täydensin juomarepun ja nappasin parit geelit mukaan. Nutrixxionin kofeiinigeelit hoitavat hommansa muuten hyvin mutta ne maistuvat ihan Mr. Hankeylta. Huollon jälkeen jatkettiin taas lyhyellä ylämäkipätkällä ennen loistavaa singletrack-laskua, jossa sai päästellä ihan limiitillä tukka hulmuten. Vähän ehkä innostuin liikaa kyseisellä pätkällä ja pari kertaa meinasi fillari lähteä lapasesta.

 

Sitten koittivatkin kisan kovimmat hetket. Ensin 700m nousua 8km matkalla, jonka jälkeen paikoitellen kivikkoinen erittäin vauhdikas lasku ennen kuin taas jatkettiin seinäjyrkällä 450m nousulla. Nousut menivät suurimman osan ajasta hiukan kävelyvauhtia nopeammin. Yhdessä jyrkässä kinkamassa kun sain juuri ja juuri kammen pyörimään kuulin kun takaa lähestyi pari italiaanoa leppoisasti jutellen. Nyt on kovakuntoista porukkaa tulossa ajattelin, ja hetken päästä ohi pyyhälsi pari vanhempaa herrasmiestä sähköpyörillä. Että näin.

 

Mäen päällä oli seuraava huoltopiste, jossa hengähdin vähän pitempään ja nautiskelin maisemista. Kilpailuvietti oli kuitenkin sen verran kova, etten viitsinyt kovin montaa kaveria päästää edelle ja matka jatkui. Suurimmat nousut olivat tässä vaiheessa jo ohi ja odottelin pitkiä nautinnollisia alamäkipätkiä. Niitä vain ei tullut. Sen sijaan jyrkkiä pudotuksia riitti ja niiden välissä eri mittaisia nousuja. Hirveästi ei päässyt huilaamaan missään vaiheessa. 60km jälkeen alkoi jo hiukan usko loppumaan, että eikö se mega-alamäki ala missään vaiheessa. Noh, tulihan se sieltä mutta suurimmaksi osaksi se oli asfaltoitua autotietä eli ei mitään maailman mielenkiintoisinta ajettavaa. Vauhtia sen sijaan sai kerättyä sitäkin enemmän ja pohjat yhdellä suoralla olivat 78 km/h. Lopussa oli vielä muutama kilometri tasaista pätkää maaliin asti ja otin siinä vielä pienen henkilökohtaisen aika-ajon kun kerran jaloissa oli vielä puhtia jäljellä.

 

Maaliin pääsin ajassa 6h 12min 10s sijalla 237. Jälkikäteen ajatellen alle kuuden tunnin aikaan olisi päässyt helpostikin mutta jääpähän parannettavaa ensi kerralle.

 

 

JJ Laine:

 

Laine pohdiskeli puolestaan kisaa edeltävänä päivänä sadetta pidellessä kahden lyhyemmän matkavaihtoehdon Ronda Facilen ja Ronda Picolan välillä päätyen lyhyempään Facileen. Pituutta tälle lenkille kertyi karvan vajaat 30km eli puhutaan matkana noin XCO-kisan pituudesta. Nousumetrejä mukaan oli haalittu hieman reilut 700m. Profiili oli siinä mielessä armollinen että lähes kaikki nousu sijoittui esimmäisen 15km matkalle.

 

Tässäkin tapauksessa omaa lähtökarsinaa sai etsiä kaupungin laitamilta. Liikkeelle lähdettiin myös reippaan asfalttitieosuuden merkeissä. Pääosin tämän lenkin nousuosuus koostui jollain tapaa päällystetyistä serpentiinteistä. Jyrkimmät kohdat olivat betonia mutta vain vaivoin poljettavissa enskatyyppisen kisafillarin hanakasta keulimistaipuisuudesta johtuen. Suurempia häiritseviä ruuhkia ei yllättäen alkureitillä ollut ja mäkeä sai niellä omaan rauhalliseen tahtiinsa.

 

Hieman ennen puolta matkaa enimpien nousujen taittuessa päästiin kisan oikeastaan ainoalle oikealle singletrack osuudelle. Harmilllisesti sitä oli ehditty ajaa noin puolitoista metriä kun jokin keskieurooppalainen kilpakumppani oli onnistunut edeltävien päivien sateiden liukastamalla polulla hakea tuntumaa kivikkoon ja ensiaputoimet tukkivat reitin lähes kymmeneksi minuutiksi.

 

Tästä sumasta läpi päästessäni lähietäisyydellä ei ollut kuin yksi ilmeisesti rengasvalintansa kanssa taistellut itänaapurin poika. Hänestä pääsin melko sujuvasti ohi ja lähes koko lopun matkaa ajelin melko yksikseni. Polkuosuus vaihtui betonilla päällystetyksi "pyörätieksi" ja edelleen kestopäällysteiseksi serpentiinilaskuksi. Vielä ennen maalia ja Riva del Gardaa reitti kulki pienen Arco nimisen kylän läpi. Tämä oli ehkä koko kisan mielenkiintoisin osuus kun koskaan ei tiennyt oliko seuraavassa Y-risteyksessä liikenteenohjaajaa opastamassa reitille ja tuliko mutkan takaa Vespa tai Fiat Panda noin 90km/h pitkin kapeaa mukulakivikujaa vastaan.

 

Maaliin saavuin ajassa 1h 53min 11s sijalla 72. Muutaman sijoituksen kirimiseen olisi ehkä kevätkunto antanut myöden mutta hyvä näin. Kaikenkaikkiaan kokemuksena erinomainen ja seuraavalla kerralla mukaan vähintään yhtä pykälää pidemmälle matkalle.

 


 

Kaiken kaikkiaan viikosta ja kisasta jäi molemmille todella hyvä fiilis ja kuntokin lähti selvään nousuun reilujen ajotuntien myötä. Keli olisi toki saanut olla parempikin, mutta sille nyt ei voi mitään. Gardalle pitää ehdottomasti mennä uudestaan ajamaan!

 

 

Niin, se olympiavoittaja. Gardalla oli kisailemassa Lontoon kisojen XC-mestari Jaroslav Kulhavy, mutta kuultuaan EP-miesten olevan vastassa Ronda Picolalla ja Grandella päätti hän ajaa pisimmän matkan eli Ronda Extreman.

 

Tulokset: http://riva.bike-festival.de/en/review/results.html

Kuvia: https://www.flickr.com/photos/92053833@N05/sets/72157644662199392/

GPS: http://www.strava.com/activities/136843535

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *