Salibandy: El Panteralle merkittävä vahvistus

Urheilutoimitus on jälleen saanut uunituoretta tietoa El Panteran salibandyjoukkuetta hyvin läheltä seuraavalta tietolähteeltään. Myöhään sunnuntai-iltana toimituksen tietoon saatettiin, että keltamustat ovat, kausiennakossa kerrotuista tiedoista poiketen, onnistuneet saamaan riveihinsä merkittävän vahvistuksen.

 
Edelleen nimettömänä pysyvä lähteemme on kertonut, että GM Pena oli kauden alkua pohjustaneessa tiedotustilasuudessa saamansa kritiikin suivaannuttamana laittanut oitis puhelimet kuumaksi ja alkanut etsiä tähtisikermäänsä uutta tuikkijaa.
 
"Eihän joukkueeseen varsinaisesti enää yhtään miestä tarvittaisi, mutta minä en ala kuuntelemaan tuollaisten sopuleiden munatonta vihjailuja", kerrotaan Penan puhisseen.
 
Toimituksen saamien tietojen mukaan rautakanslerin rajaton vaiktusvalta ja laaja yhteistyöverkosto tuotti jälleen tulosta ja jo viime perjantaina oli Panttereiden tuore vahvistus allekirjoittanut sopimuksen.
 
Vahvistuksesta tiedetään kuitenkin vielä hyvin vähän. Ainoat varmat tiedot ovat, että hän on nuori tulevaisuuden lupaus, joka tulee tuomaan lisää liikettä ja taistelutahtoa joukkueeseen. Hänen myös odotetaan olevan joukkueen mukana jo ensi viikonloppuna pelattvassa HFT:n isännöimässä turnauksessa Halikossa. 
 
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *